”Tällainen minä nyt olen” – riittääkö se rekrytoijalle?

Erica Åberg nojaa seinään.

Erica Åberg on naisten ulkonäkönormeista väitellyt valtiotieteen tohtori, jolle yliopiston ovet avautuivat vasta reilusti yli kolmekymppisenä. Hän toivoo, että työpaikoilla puhuttaisiin enemmän niistä päätelmistä, joita tiedostamatta teemme toistemme ulkonäöstä.

Kun ulkonäkötutkija Erica Åberg oli lapsi, hän oppi olevansa liian avoin, puhelias, villi ja hyväuskoinen ihmisten suhteen. 17-vuotiaan yksinhuoltajan lapsi asui mummonsa ja pappansa kanssa Klaukkalassa. Siellä ei ollut mitään: ei näkymiä, ei harrastuksia, ei inspiraatiota.

”Klaukkalan yläasteella kenelläkään ei ollut mitään muuta tekemistä kuin tuhota itseään, koulua tai ympäristöä. Koulumenestys ei siinä arvostusilmapiirissä ollut mahdollista”, Åberg sanoo.

Ei hänkään siis menestynyt, eikä sitä duunariperheessä erityisesti odotettu tai tuettu. Yläasteen jälkeen hän päätyi kymppiluokalle korottamaan arvosanojaan.

Kurkistusaukko johonkin kutkuttavaan olivat Kristiina Halkolan tähdittämät, 1960–1970-lukujen elokuvat, joita nuori Åberg fanitti. Yhdessä niistä oli yliopistosali, jossa luennoi henkilö, jonka Åberg tulkitsi sosiologiksi. Tämä vaikutti radikaalilta, maailmaa muuttavalta hahmolta, sellaiselta jollainen vasemmistolaisista ajatuksista innostunut Åberg halusi olla.

”Haaveeni oli varmaan kommunistinen vallankumous ja koko maailman muuttaminen vegaaniseksi. Sosiologia kuulosti sopivalta työvälineeltä”, hän sanoo, nyt neljännesvuosisata myöhemmin hiukan vinosti hymyillen.

Lukion jälkeen hän haki yliopistoon lukemaan sosiologiaa. Kerran, kahdesti, kolmesti – ja lopulta viidesti.

Eikä päässyt sisään.

”Lukemiseni oli lähinnä eväiden syöntiä, tupakanpolttoa ja ärsyttävien jätkien vakoilua Töölön kirjastolla.”

Pääkallo-Vansit jalassa töihin

Silti vuonna 2016 Erica Åberg valmistui valtiotieteen maisteriksi. Pääaine oli taloussosiologia. Hän oli 40-vuotias neljän lapsen äiti, ”sata vuotta vanhempi” kuin muut valmistuneet, mutta mitäpä siitä. Nyt enää.

Viisi vuotta aikaisemmin, ensimmäisen lapsen saatuaan, hän oli päättänyt hakea yliopistoon vielä kerran. Käynyt valmennuskurssinkin.

”Siellä mietin, että tällaisiako ne sosiologit onkin, näin nuoria ja asiallisia. Missä on vallankumous, missä raju sosiologijuus”, hän muistaa ajatelleensa.

Åberg oli sitä ennen suorittanut tradenomin tutkinnon. Se tuntui niin väärältä, että hän ei kertonut koulutustaan mielellään kenellekään. Hän oli töissä myyntineuvottelijana asuntovälitystoimistossa, jossa työkaverit pukeutuivat jakkuihin ja nahkakenkiin. Hän meni töihin pääkallo-Vanseissaan. Työ oli sosiaalisperusteista asuntovälitystä. Kaikilla asiakkailla oli tarina, ja Åberg halusi kuulla sen. Asiakkaat pitivät hänestä, hän heistä.

Mutta haave yliopistosta kyti, ja vauva voimaannutti Åbergia: jos hän kerran pystyi tekemään jotakin niin pelottavaa ja itselleen vierasta kuin lapsen, ehkäpä hän voisi vielä koettaa sitä sosiologiaa.

Kuudennella hakukerralla hän pääsi Turun yliopistoon sisään.

Ulkonäkö on tärkeä, mutta vaikea puheenaihe.

Ulkonäöstä tutkimusaihe

Ulkonäöstä tuli Åbergin tutkimusaihe vähän vahingossa, kun hän sai valmistuttuaan paikan siihen keskittyneestä tutkimusprojektista. Se kuitenkin sopi omalla tyylillään aina kapinoineelle hyvin.

Vuoden 2020 joulukuussa Åberg väitteli valtiotieteen tohtoriksi aiheenaan, miten normit säätelevät naisten ulkonäköä läpi elämän. Siis: miten Suomessa, jonka aina sanotaan olevan vaatimaton ja epäulkonäkökeskeinen maa, ulkonäöllä onkin väliä, ja kuinka paljon erityisesti naisten odotetaan työskentelevän sen eteen.

”Ulkonäöstä tehdään jatkuvasti päätelmiä, jotka saattavat perustua toteen, mutta usein eivät perustu. Siitä pitäisi puhua enemmän, koska se vaikuttaa kaikkeen, niin ihmissuhteisiin kuin työelämään”, Åberg toteaa.

Tutkijalla on haastattelupäivänä päällään itselleen hyvin tavalliset vaatteet: sininen polvimittainen retrokukkamekko, kaulassa vaaleanpunainen huivi ja päässä suoralippainen lippalakki. Koska hän tiedostaa, miten sattumanvaraisia ulkonäköä säätelevät normit ovat, hän pitää niiden kyseenalaistamista ja tutkijakuvan uudistamista suorastaan tehtävänään.

”En saa taiottua itsestäni väkisin asiantuntijastereotyyppiä enkä haluaisikaan tuoda asiantuntijuuttani esiin itselleni epäominaisilla ulkoisilla keinoilla. Sen verran myönnytyksiä osaan tehdä, että julkisesti en kiroile.”

”En saa taiottua itsestäni väkisin asiantuntijastereotyyppiä enkä haluaisikaan tuoda asiantunitjuuttani esiin itselleni epäominaisulla ukoisilla keinoilla. Sen verran myönnytyksiä osaan tehdä, että julkisesti en kiroile.”

Rekrytoijat palkkaavat itsensä näköisiä

Kun Erica Åberg lukion jälkeen teki kahvilatöitä, työpaikka tarjosi tietynvärisen t-paidan ja essun. Ne tekivät työntekijöistä yhdenmukaisia, vaihdettavia osasia, melkein kuin työvälineitä.

”Jos sellaisessa työssä kapinoi ulkonäöllään, kuka vaan pomo tai asiakas voi milloin tahansa sanoa, että saat olla oma itsesi, kunhan olet sitä vapaa-ajallasi. Koulutus antaa liikkumavaraa”, Åberg arvioi.

Asuntovälitysaikoinaan hän sai tyylistään epäsuoraa palautetta monta kertaa. Suoraan kiellettiin vain jättisuuret lököfarkut.

”Totta kai tiesin odotuksen olevan se, että olisin pukeutunut valkoiseen kauluspaitaan ja johonkin espoojakkuun. Mutta jos olisin pukeutunut niin, en olisi ollut oma itseni enkä olisi voinut muutenkaan hyödyntää persoonaani työssäni.”

Tutkimukset osoittavat, että yrityksissä suositaan usein yhdenmukaisia ulkonäköjä. Rekrytoijat palkkaavat itsensä näköisiä ja kuuloisia ihmisiä, todennäköisesti tiedostamattaan.

Åberg ei kuitenkaan usko, että työntekijöiden yhdenmukaiset helmikorut, siloitellut ihot ja treenatut kropat ovat avain korkeampaan liikevaihtoon.

”Se, että ihminen käyttää persoonaansa työssään ja saa halutessaan näyttää omalta itseltään, voi olla osa hänen osaamistaan. Sitä ei kannattaisi niin kovasti pelätä. Asiakkaatkin voivat olla aika erilaisia kuin johtoporras”, hän muistuttaa.

Valkoisessa kauluspaidassa ja espoojakussa en olisi ollut oma itseni.

Kertooko ulkonäkö työntekijän laadusta?

Ulkonäkö on tärkeä, mutta vaikea puheenaihe. Siihen liittyy paljon ajatuksia ja arvostuksia, jotka eivät kestä päivänvaloa, vaan pikemminkin heijastavat traumoja ja epävarmuuksia. Moni esimerkiksi ajattelee tiedostamattaan, että puhtaissa vaatteissa kulkevista lapsista huolehditaan hyvin tai että maratonjuoksijan näköinen tyyppi on tehokas työssään.

”Tällaisiin asioihin ulkonäköä liitetään: vanhemmuuden tai työntekijyyden laatuun. Vaikka ulkonäöllä ei useinkaan ole asian kanssa mitään tekemistä”, Erica Åberg sanoo.

Vaikeusastetta lisää se, että ulkonäköihanteet riippuvat ajasta ja paikasta, alasta ja sosiaaliluokasta. Åbergiakin luettaisiin luultavasti eri tavoin, jos hän olisi saman näköinen mutta töissä kahvilassa.

Millaisia päätelmät olisivat, sitäkin on vaikea sanoa. Ulkonäköön liittyvät normit piiloutuvat usein ajatuksiin esimerkiksi ”hyvästä energiasta” tai ”hyvästä tyypistä”. Työhaastattelun jälkeen haastattelija voi siis todeta, että hakija vaikutti muuten hyvältä, mutta hänessä oli huono energia.

”Tosiasiassa tunne on voinut syntyä siitä, että haastateltava oli lihava tai hänellä oli vääränvärinen asu”, Åberg huomauttaa.

Onko ulkoisilla seikoilla väliä rekrytoinnissa? Tunnista tasa-arvoinen työpaikka.

Erilaisuus saa näkyä

Erica Åbergin Instagram-tili @emerita_of_turku lupaa ” (Talous)sosiologista häröilyä, keski-ikäistä mutuilua, kattauksia, lapsia, lasihedelmiä ja vessaselfieitä”. Seuraajia on yli 4 600.

Some on tutkijalle vapaa-aikaa ja rentoutumista, mutta hän kirjoittaa myös työstä: akateemisesta epävarmuudestaan ja häpeästään konferenssiesitysten jälkeen. Hänestä on tärkeää sanoa ääneen, että hankalat tunteet eivät jää nuoruuteen eivätkä toisaalta ole työelämästä irrallisia.

“Olisi mahdotonta ajatella, että yliopistomaailma olisi mulle uusi Klaukkala ja rajoittaisi olemistani tai sitä, mitä sanon somessa. Olen ehkä valtiotieteiden tohtori, mutta myös 44-vuotias neljän lapsen äiti ja mun on pakko hyväksyä se, että tällainen minä nyt olen”, hän perustelee.

Åbergille some on ollut vapauttava paikka, jonka kautta hän on solminut ystävyyssuhteita, mutta myös oppinut ymmärtämään vahvuuksiaan. Hän on tajunnut, että ne asiat, joita hän kasvun vuosina oppi häpeämään, ovat tosiasiassa hänen parhaita piirteitään: avoimuus, puheliaisuus ja usko ihmisiin. Some on myös opettanut kirjoittamista. Sen ansiosta hän sanoo osaavansa tiivistää asiansa ymmärrettävään ja kiinnostavaan muotoon.

”Tästä on ehdottomasti ollut hyötyä työssä.”

Monista oman paikan etsimisen vuosistakin Åberg on nykyään tyytyväinen. Menneisyys erottaa hänet useimmista muista yliopistotutkijoista, mutta tekee sen, että hänen ei tarvitse lukea tavallisesta elämästä ja ihmisyyden monista puolista vain paperilta.
”Yliopistovuosina omakin lähipiirini on muuttunut aika korkeakoulutetuksi. Se pitää huomioida koko ajan, tai päätyy tuottamaan vain keskiluokkaista tiedettä.”

Ulkonäköön liittyvät normit piiloutuvat usein ajatuksiin esimerkiksi ”hyvästä energiasta” tai ”hyvästä tyypistä”.

 

KUKA?
Erica Åberg on taloussosiologian tohtori ja ulkonäkötutkija,
erikoistutkija INVEST-lippulaivahankkeessa Turun yliopistossa.

Teksti Laura Pörsti, kuvat Jussi Vierimaa
Juttu on julkaistu alunperin E>-lehden numerossa 3/21.