Mitä tapahtui A ja B-asemille? – Jonnet ei muista

vanha disketti työnnetään levyasemaan

Jokainen Windowsia käyttänyt varmasti tietää, että käyttöjärjestelmä on yleensä asennettu C-asemalle. Muut massamuistit saavat kirjaintunnuksensa C-kirjaimen jälkeen. Mutta mille kirjaimet A ja B on varattu?

“Jonnet ei muista” on uusi artikkelisarja jossa muistellaan ja pohditaan eilispäivän asioita.

Massamuistien eli asemien merkitseminen kirjaimilla periytyy Microsoftin aikaisemmasta käyttöjärjestelmästä, MS-DOSista (Microsoft Disk Operating System). MS-DOSin eli tuttavallisemmin dossin ensimmäinen versio julkaistiin vuonna 1981.

Nykyaikana massamuistien merkisteminen kiinteillä kirjaimilla tuntuu sangen kömpelöltä, mutta 80-luvun alkupuolella tilanne oli toinen. PC-tietokoneissa ei yleensä ollut kovalevyjä vaan ohjelmat ajettiin levykkeiltä. Jos levykkeen sisältö haluttiin kopioida toiselle levykkeelle, piti tietokoneessa olla kaksi erillistä levyasemaa.

Levyasemat merkittiin A ja B-kirjaimilla. Myöhemmin kun kovalevyt alkoivat yleistyä, sai se ainokainen koneeseen kytketty levy kirjaimen C. Kun muita laitteita, kuten CD-ROM-asemia alkoi tulla markkinoille, oli koneissa yleensä edelleen ainakin yksi levyasema. Uudet laitteet saivat siis tunnuksensa C-kirjaimen jälkeisistä kirjaimista. Mistään muistitikuista ja ulkoisista kovalevyistä ei tuolloin luonnollisesti oltu vielä kuultukaan, elettiinhän jotain 90-luvun puoliväliä.

Insert disk 3 in drive A.

Tietokonepelejä 80-luvulla pelanneet muistavat myös miten kesken pelin asemaan piti aina vaihtaa seuraava levyke pelin edetessä.

Edes kovalevyjen yleistyttyä ei levyjen vaihtelusta vielä päästy eroon. Jos asensi kovalevylle isompaa sovellusta tai peliä, piti siihen varata yleensä koko ilta vaatimattomien luku- ja kirjoitusnopeuksien takia. Varsinkin levykkeiden valtakauden loppuaikoina niitä saattoi olla melkoinen pino. Tuolloin sovelluksia ei vielä ladattu netistä vaan ne tulivat isoissa paketeissa jotka olivat pullollaan levykkeitä ja ohjekirjoja.


Artikkelin kuvituksessa työnnetään levyäasemaan 3,5 tuuman levykettä, eli korppua. Sitä ennen käytössä olivat 5,25 tuuman levykkeet eli tuttavallisesti lerput. Kuvan levyasemaa ei jostain syystä ole asennettu tietokoneen koteloon. Kuva Pixabay.