Kiinnostava kakkosduuni: Elämäntapana koirat

Kun kello lyö viisi, sosiaalisen median markkinointiin erikoistuneen Hurja Median yrittäjä Vilma Vestelin sulkee läppärin kannen, pakkaa koirat autoon ja ajaa treeneihin. Koirat ovat elämäntapa ja rakas harrastus.

Tamperelainen Vilma Vestelin, 29, on harrastanut koirien kanssa lähes koko ikänsä.

”Rakkaus koiriin on tullut verenperintönä. Isoäiti oli koiraihminen, ja hän sytytti kipinän koiraharrastukseen jo kun olin pieni tyttö”, sosiaalisen median markkinointiyritys Hurja Median yrittäjä kertoo.

Koirista olisi voinut tulla myös ammatti. Peruskoulun päätyttyä Vestelin lähti opiskelemaan lukio-opintojen ohella eläintenhoitajaksi Kannuksen kennellinjalle. Siellä Vesteliniä alkoi kiinnostaa yhä enemmän koirien käyttäytyminen ja oppiminen.

”Osana opintoja oli mahdollisuus saada itselleen niin sanottu projektikoira koulutettavaksi viranomaiskäyttöön. Minulla oli reilun vuoden ajan koulutettavana saksanpaimenkoira poliisilta. Se antoi myös uudenlaista näkökulmaa koiraharrastukseen.”

Toisten auttaminen tuo merkitystä elämään

Vilma Vesteliniä kiinnosti koirien lisäksi myös yrittäjyys. Oulussa syntynyt Vestelin muutti Tampereelle vuonna 2011 ja opiskeli tiimiyrittäjäksi Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa. Vestelin pyörittää nykyään päivätyönään somemarkkinointiin erikoistunutta Hurja Mediaa yhdessä yhtiökumppaninsa kanssa.

Koiraharrastus on iso osa arkea edelleen, eniten aikaa vie pelastuskoiratoiminta. Vestelin vetää pienryhmää, treenaa omaa koiraansa sekä toimii hälytysryhmässä Pirkanmaan Pelastuskoirissa. Yhdistyksen tarkoituksena on kouluttaa koiria ja koiranohjaajia kadonneiden henkilöiden etsintään. Vestelinin kultainennoutaja Helge on suorittanut pelastuskoirakokeen, ja lisäksi Vestelin kisaa Helgen kanssa tottelevaisuuskokeissa ja vesipelastuksessa.

”Minua kiinnostaa koirien ominaisuuksien hyödyntäminen johonkin hyvään. On merkityksellistä pystyä auttamaan hädässä olevia.”

Vilma Vestelin Peltolammin uimaranta Tampere
Pelastuskoiratoiminnassa turvallinen maastossa liikkuminen on tärkeä taito.

Pelastuskoiratoiminta on hyvää vastapainoa päivätyölle

Vestelinillä on myös TOKO-koulutusohjaajan pätevyys ja hän vetää treenejä säännöllisesti. Rahaa treenien vetämisestä ei saa, mutta koirien ja omistajien välisen yhteistyön kehittäminen palkitsee.

”Minulle on tärkeää päästä auttamaan ihmisiä koirien kanssa toimimisessa. Kun ihmisen ja koiran välinen yhteistyö toimii, se mahdollistaa koirallekin paremman elämän. On myös mukavaa päästä näkemään eri tavoin käyttäytyviä koiria ja oppia samalla itse lisää.”

Koiraharrastuksessa motivoi myös yhdessä tekeminen.

”Treeneissä käy mukavaa porukkaa, ja kaikki haluavat auttaa toisiaan. Omien onnistumisten lisäksi on hienoa nähdä treenikavereiden kehittyvän. Pelastuskoiratoiminnassa meillä kaikilla on sama päämäärä, kadonneen henkilön löytäminen.”

Koiraharrastus tuo Vestelinin mukaan hyvää vastapainoa ajoittain hektiseen työhön yrittäjänä. Metsässä tai treenikentällä vierähtää helposti koko ilta, ja liikuttua tulee kuin huomaamatta.

”Teen istumatyötä, joten liikunta on tosi tärkeä juttu oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Treeneihin lähteminen katkaisee myös hyvin työpäivän.”

Hyötykoirakin on rakas perheenjäsen

Vaikka Vestelinin koiraharrastus on tavoitteellista ja vaativaa, tärkeintä on kuitenkin tavallinen arki koirien kanssa.

”Pääasiassa koirat ovat rakkaita perheenjäseniä, joiden kanssa ulkoillaan ja köllötellään sohvalla.”

Helge ja Vestelinin toinen koira, norfolkinterrieri Hygge kulkevat mukana myös muissa perheen harrastuksissa ja matkoilla.

”Käymme usein Lapissa vaeltamassa ja koiratkin ovat mukana. Ne ovat tottuneita matkustajia.”

 

Vilma Vestelin

  • Opiskellut tiimiyrittäjäksi Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa.
  • Yrittäjänä sosiaalisen median markkinointiin erikoistuneessa Hurja Mediassa.
  • Perheeseen kuuluu aviomies sekä kultainennoutaja Helge ja norfolkinterrieri Hygge.

Teksti: Annukka Malin, kuvat: Marjaana Malkamäki

Juttu on julkaistu alunperin ERTOn E>-lehdessä 4/2020.