Television virityskuva

virityskuva analogisten lähetysten ajoilta

Nykyään vanhassa kunnon lineaarisessa televisiossa on niin paljon kanavia, että voi käydä niin, että sama elokuva pyörii yhtä aikaa kahdella eri kanavalla. Vielä 80-luvun alkupuolella Suomessa oli kuitenkin vain kaksi suomenkielistä kanavaa. Tästä huolimatta ohjelmaa ei riittänyt koko päiväksi.

Televisio eli näköradio saapui Suomeen 50-luvulla. Ohjelmat olivat kuitenkin kalliita ja suomenkielistä tuotantoa oli tarjolla niukasti.

Vaikka ensimmäiset kotimaiset lähetykset olivatkin mainosrahoitteisia, hallitsi verovaroin pyörivä Yleisradio suomalaista tv-kenttää 80 ja 90-luvun taitteiseen. Ennen omaa kanavaansa Oy Mainos-TV-Reklam Ab eli nykyinen MTV Oy vuokrasi Yleltä lähetysaikaa.

Televisiolähetyksiä katseltiin lähinnä iltaisiin, päivisin oltiin töissä. Suomen ensimmäinen aamutelevisio-ohjelma, legendaarinen MTV:n Huomenta Suomi, alkoi pyöriä joulukuussa 1989. Ruutu ei pysynyt kuitenkaan pimeänä koko päivää.

Lumisateen jälkeen

Ohjelman uupuessa täysin analoginen televisiovastaanotin näytti lumisadetta. Mutta kun ohjelma alkoi lähestyä, ilmestyi ruutuun tiettyjen ikäryhmin verkkokalvoille ikuisesti syöpynyt virityskuva eli testikuva.

Nimensä mukaisesti virityskuvaa saattoi käyttää oikean kanavan virittämiseen, mutta myös kuvan säätämiseen luonnollisemmaksi. Vanhoissa televisiovastaanottimissa ei ollut kuvaruutuvalikoita eikä automaattista kanavien hakua. Sekä aseman etsiminen, että kuvan säätäminen tehtiin usein pyörittämällä pieniä potentiometrejä samalla kuvaa tarkkaillen.

Ammattilaisen apuna

Testikuvan taustalla toistui aikojen saatossa musiikkia, radio-ohjelmia ja ohjeita vastaanottimen säätöön. Alunperin testikuvaa hyödynsivät televisioita säätämässä käyneet korjaajat – kalliita testigeneraattoreita oli käytössä niukasti.

Putkitekniikan iloja

Virityskuvassa oli erilaisia mustavalkoisia kuvioita ja kenttiä kontrastin säätöön. Mikäli omisti väritelevision, väripalkit auttoivat säätämään värit kohdilleen. Taustalla oli vielä ruudukko muotovirheiden korjaamiseksi.

Nykyisissä lcd- ja oled-paneeleissa kuva on aina täydellisen suorakaiteen muotoinen. Putkitelevisiossa ei ollut näin. Kuvassa saattoi olla esimerkiksi tynnyri- tai tyynyvääristymää. Näitä sitten yritettiin korjailla televisiovastaanottimen säätimillä mikäli sellaiset olivat tarjolla.

vanhan putkitelevision säätimiä
Ruutuvalikoiden sijaan televisioissa oli vaihtelevasti erilaisia säätimiä.

Ja mitä vanhemmaksi televisio tuli, sitä huonommaksi ja vääristyneemmäksi kuva muuttui. Samaa televisiota saateettiin kuitenkin käyttää jopa vuosikymmeniä. Mikäli hankittiin uusi vastaanotin, ei toimivaa vanhaa viety kaatopaikalle saatikka kierrätykseen, vaan se jatkoi elämäänsä esimerkiksi sukulaisilla tai kakkostelevisiona mikäli asunnosta löytyi toinen antennipistokkeen paikka.

Niukkuudesta yltäkylläisyyteen

Jos vielä 80-luvulla lapset saattoivat tuijottaa ruutua odottamassa lumisateen vaihtumista ensin virityskuvaksi ja sitten juontajan kuulutuksen kautta lempiohjelmaksi, enää ei tyhjiä ruutuja tarvitse tuijottaa.

Kymmenet televisiokanavat ja lukuisat striimauspalvelut pitävät huolen että katsottavaa on enemmän kuin tarpeen.

Virityskuvan aikaan televisiovastaanotin oli arvokas ja arvostettu laite. Sitä ei vaihdettu hetken mielijohteesta vaan tuo uskollinen ystävä palveli ihmisiä jopa yli sukupolvien.


Kirjoittaja muistaa edelleen katkerasti sen kun perheeseen ei aluksi hankittu kolmoskanavan katselua mahdollistavaa antennia ja muun muassa He-Manin seikkailut jäivät näkemättä.