Itsensä työllistäjä voi olla työsuhteinen tai yrittäjä

Tunnelmakuva rennosti pukeutunut nainen like a boss muki kädessään.

Työsuhteisen sosiaaliturvasta huolehtii työnantaja. Yrittäjän on vastattava turvastaan aina itse. Mitä itsensä työllistäjän täytyy tietää?

Vaihtelevin ja joustavin tavoin itsensä työllistäviä on kasvava joukko. Heitä arvioidaan olevan Suomessa noin 200 000.

Itsensä työllistäjä voi olla työsuhteessa ja tehdä esimerkiksi keikkoja, tuntitöitä ja eripituisia pätkätöitä. Kun on kyse työsuhteesta, työnantaja maksaa palkan, ja perii siitä ennakonpidätyksen ja sosiaaliturvamaksut, joita ovat sairausvakuutus, työeläke ja työttömyysvakuutus.

Työnantaja voi periä myös työttömyyskassan jäsenmaksun tai työntekijä voi maksaa sen itse. Lisäksi työnantaja vakuuttaa työsuhteisen työtapaturman ja ammattitaudin varalta sekä hankkii mahdollisen ryhmähenkivakuutuksen. Työsuhteessa noudatetaan työaikaa ja siinä kertyy vuosilomaa ja oikeus perhevapaisiin.

Tyypillisemmin itsensä työllistäjä toimii kuitenkin yrittäjänä. Tällöin hän on kevytyrittäjä tai toiminimiyrittäjä, tai hän on perustanut esimerkiksi osakeyhtiön.

Yrittäjänä itsensä työllistävän on maksettava muun muassa ennakonpidätys ja yrittäjäeläke. YEL on vakuutuksista tärkein, sillä se tuo yrittäjälle myös sosiaaliturvan.

Työtä hinnoitellessaan yrittäjän on oman palkan lisäksi laskutettava mahdollinen arvonlisävero, vakuutukset ja liuta muita kuluja.

Kun teet töitä yrittäjänä, muista huomioida nämä kulut:

  • Yrittäjäeläke
  • Yrittäjäkassan jäsenmaksu
  • Toimeentulo lomalla ja sairaana
  • Työtilat ja -välineet
  • Tietoliikenneyhteydet
  • Materiaalit ja tarvikkeet
  • Matkakulut
  • Markkinointi- ja koulutuskulut
Mietitkö yrittäjäksi ryhtymistä? Lue lisää.
Palkkakuitin termit haltuun! Lue lisää.

Kuka?
Anne Kaattari
Lakimies, ERTO

Vinkit itsensä työllistämiseen antoi lakimies Anne Kaattari ERTOsta.
Teksti: Tanja Harjuniemi, kuva Brooke Lark / Usplash