IT-talo Talent Base ei jätä etätyöntekijää selviämään yksin

Korona-aikana on erityisen tärkeää pitää hyvää huolta työntekijöistä. IT-talo Talent Basessa etätyön tuomat paineet on huomioitu jo ennen pandemiaa.

Talent Basen henkilöstöhallinnosta vastaavat Mikko Meriluoto ja Jouni Saarenpää sanovat, että yhtiössä on aina kiinnitetty paljon huomiota henkilöstön hyvinvointiin, ja viimeisen vuoden aikana toimintaa on edelleen syvennetty.

Koronapandemia ei ole tuonut IT-alalle niin suuria muutoksia kuin joillekin muille aloille.

– Hyvin pienellä olemme päässeet, olemme jopa pystyneet vähän kasvamaan tässä tilanteessa. Koska me olemme nimenomaan IT-alan osaaja, meillä on ollut kaikki etätyömallit käytössä oikeastaan heti alusta lähtien. Meillä on ollut arkipäivää, että käytetään sähköisiä kommunikaatiovälineitä ja kokoonnutaan sähköisesti, Meriluoto sanoo.

– Yleensä silloin, kun tehdään asiakastoimeksiantoja, työntekijöistämme suurin osa työskentelee käytännössä päivittäin asiakkaan tiloissa. Kun muutos tuli, siinä oltiin ehkä vähän auttamassa asiakastakin siihen, että asiat hoituvat etänäkin, jatkaa Saarenpää.

Ennen koronaa

Asiantuntijatyö IT-alalla voi olla henkisesti kuormittavaa, ja esimerkiksi konsultin rooli asiakasprojektissa voi olla hyvin vaativa asiakasyhtiön johdon ja omien koodareitten välissä. Henkilöstön jaksaminen ja hyvinvointi on Talent Basessa aina ymmärretty tärkeäksi voimavaraksi.

– Olemme halunneet luoda firmasta hyvän aikuisten ihmisten työpaikan ja tukea työelämän ja vapaa-ajan tasapainon säilyttämisessä niin, että arki sujuu, kertoo Meriluoto, joka on myös yksi yhtiön perustajista.

Yrityksessä on alusta lähtien pidetty kiinni työajoista, jotta salakavalaa omaehtoista ylityötä ei tehdä. Työntekijöille korostetaan normityöajassa pysymistä. Ja sitä seurataankin sääntöjen mukaisesti.

– Jos tunteja kertyy liikaa, lähdemme aika nopeasti kysymään, milloin voisit pitää ylitunnit. Niitä ei siis makseta pois. Olemme tässä tarkkoja, koska työntekijämme ovat meidän ainoa voimavaramme. Ja tietysti myös yksi tekijä on, että tyytyväiset työntekijät tekevät tyytyväisiä asiakkaita, Saarenpää sanoo.

Meriluotoa huolestuttaa yhteiskunnassa yleistynyt tapa tehdä töitä myös vapaa-ajalla ja kehuskella vaikkapa sillä, että teki laiturin nokassa hommia kesälomallakin.

– Teknologian mahdollistaessa sen, että työtä voi tehdä ajasta ja paikasta riippumatta, jotenkin ajatellaan sen olevan hyvä juttu. Teknologia sinänsä ei ole paha, mutta vastaavasti sen käytöstä täytyy pitää huolta itse, sanoo Meriluoto.

Jouni Saarenpää vastaa henkilöstöhallinnosta.

Vuosi 2020 muutti käytäntöjä

Yksi etätyön tuoma positiivinen muutos on mahdollisuus rakentaa työpäivä itselle sopivaksi.

– Kun päivittäinen ja viikoittainen työaika ei ylity, voi työtä tehdä missä vain. Esimerkiksi nyt talvella työtä on tehty paljon kesämökillä, jos sinne on internetyhteys. Voi aloittaa työt, käydä päivällä välillä vaikka hiihtämässä ja jatkaa töitä sen jälkeen, Saarenpää kertoo.

Tällainen työskentelytapa vaatii itsensä ohjaamisen ja johtamisen taitoja, jotta osaisi suunnitella ja hallita ajankäyttöään.

– Olemme keskustelleet etätyön vaatimuksista aika paljon koko henkilökunnan kesken ja miettineet, mitkä voivat olla hälytysmerkkejä, jos homma ei enää täysin pysykään hanskassa, Meriluoto kertoo.

Tällainen voisi olla esimerkiksi ahdistus, joka nousee, jos työpäivään tulee liikaa keskeytyksiä ja paine työpäivän venyttämiseen kasvaa.

Läpinäkyvyyden lisäämiseksi Talent Basella pidetään muutaman viikon välein Open Space -menetelmään perustuvia avoimia sessioita, jonne kaikki saavat tuoda keskustelunaiheita. Firman taloustilanne lukuineen päivitetään kaikille työntekijöille kerran kuukaudessa.

– Olemme aika pieni organisaatio ja tunnemme toisemme niin hyvin, että pystymme tunnistamaan, jos joku kaveri vaikka kiukuttelee eri tavalla tai muuttuu normaalia flegmaattisemmaksi. Jokaisella työntekijällä on lisäksi oma vertaishenkilö, paras Talent Base -kaveri, jolta saa läheisempää tukea, Saarenpää kuvailee.

– Meillä on kokeneita asiantuntijoita ja kaikki me tiedämme, minkälaisia paineita työssä on ja mitä työ vaatii. Kukaan ei ihmettele, jos jollakin on huono päivä. Pikemminkin tullaan kysymään, että hei, voinko auttaa purkamaan paineita, Meriluoto jatkaa.

Etätyötä on pyritty tukemaan myös ergonomian kannalta. Toimistosta saa hakea kotiin muun muassa sähköpöydän, monitorin ja työtuolin.

Yhteiset virtuaaliset aamukahvisessiot ja lounastreffit antavat mahdollisuuden vapaamuotoiseen jutusteluun, ja tarjolla on myös päätetyöntekijöille erityisen tärkeitä jumppahetkiä.

Kun ihmisiä ei pääse tapaamaan, tapaamisista on alettu haaveilla. On myös keksitty uusia tapoja työskennellä yhdessä turvallisesti.

– Nyt hurautetaan ulkoilemaan ja pidetään palaverit kävellen, Saarenpää kertoo.

Henkilöstöllä on mahdollisuus työnantajan kustantamaan lyhytterapiaan.

Ilmapiiri on pysynyt hyvänä, vaikka etätyö onkin kuormittavaa. Vuoden vaihteessa tehdyssä henkilöstön hyvinvointitutkimuksessa esiin noussut uusi asia oli epävarmuuden tunne. Kyselyssä tutkitaan työntekijälle merkityksellisten asioiden toteutumista.

– Ykkösenä oli pysynyt hyvät työkaverit ja ammattitaitoiset kollegat. Seuraaviksi olivat tulleet ajasta ja paikasta riippumaton työ ja että voi vaikuttaa itse siihen, miten työtä tekee. Aikaisemmin kakkos- ja kolmospaikoilla olivat työn sisältö ja palkka. Vaikuttaa siltä, että ihmiset ovat joutuneet ehkä katsomaan asioita vähän eri näkökulmasta, Saarenpää pohtii.

Epävarmuus lisää monilla huolestuneisuutta. Mahdollisia ongelmia ennakoiden henkilöstölle on tarjottu jo viime vuoden keväästä lähtien mahdollisuus työnantajan kustantamaan lyhytterapiaan, joka toteutetaan etäyhteydellä Terapiatalo Nosteella.

– Sinne voi mennä matalalla kynnyksellä, eikä työnantaja saa tietää kuka sitä käyttää. Meille tulee vain lasku. Ja siitä on tullut paljon palautetta, esimerkiksi, että nyt en tarvitse, mutta helpottaa ajatus, että sellaista on, kertoo Meriluoto.

Talent Basen Mikko Meriluoto haluaa toimiston olevan työntekijöille kotipesämäinen.

Muuttuva toimisto

Viranomaisten ohjeita seurataan hyvin tarkkaan, ja tällä hetkellä suositellaan, että kaikki tekevät etätöitä.

Talent Basen toimistoa voi edelleen tarvittaessa käyttää. Kun menee toimistolle, siitä pitää edellisenä päivänä ilmoittaa sisäisellä keskustelupalstalla. Toimistolla on tietenkin jaossa käsidesiä ja maskit firman puolesta.

Isoa toimistoa ei välttämättä tulevaisuudessa tarvita.

– Office-managerimme on laittanut niin monet terveysohjeistukset seinille, ettei kukaan varmasti unohda, miten siellä pitää toimia  Paikalla voi olla pari kollegaa – yleensä saa haltuunsa noin 150–200 neliötä per henkilö, Saarenpää selittää ja jatkaa:

– Parasta on kuitenkin se fiilis, kun pääsee sinne ja voi kääntyä tuolissa ympäri ja huutaa toisella puolella toimistoa istuvalle kaverille, että tällainen juttu tuli mieleen.

– Olemme huomanneet, että kun paikalla on paljon vähemmän ihmisiä kuin ennen koronaa, tulee juteltua enemmän näiden yksittäisten ihmisten kanssa. Keskustelu on silloin vähän syvällisempää, sanoo Meriluoto.

Vuoden aikana Saarenpää ja Meriluoto ovat huomanneet, että isoa toimistoa ei välttämättä tulevaisuudessa tarvita.

– Unelmani on ollut, että oma toimistomme olisi samassa paikassa sopivan coworking-operaattorin kanssa, joka sitten voisi tarjota paisuntatilaa. Voisimme ottaa myös muilta coworking-operaattoreilta jäsenyyksiä niin, että työntekijä voisi itse valita, tekeekö töitä kotona, toimistollamme, asiakkaalla vai coworking-tilassa, Saarenpää selittää.

– Kun hybridityö tulee lisääntymään, on entistä tärkeämpää, että oma toimistomme on tosi kotipesämäinen, jonne on hyvä fiilis mennä, Meriluoto painottaa.

Perhekin uuden edessä

Sekä Meriluoto että Saarenpää kokevat koronan pienentäneen omaa elinpiiriä. Elämä pyörii paljolti kodin seinien sisäpuolella.

– Joutuu miettimään, ketä voi tavata ja uskaltaako mennä kauppaan, Meriluoto kertoo.

Meriluodon perheen lapsista kaksi on alakoulussa, ja viime keväinen etäkoulu on hyvin muistissa:

– Oli aika rankkaa, kun piti samaan aikaan yrittää itse tehdä töitä ja hoitaa heidän koulunkäyntiään. Hyvääkin siinä tietysti oli, kun ei ollut koululuokan hälinää, lapset varmaan pystyivät keskittymään paremmin joihinkin juttuihin.

Saarenpää huomauttaa, että pienet lapset eivät muuta aikaa muistakaan, kuin korona-ajan.

– Kolmevuotias tyttäreni on kuullut päiväkodissa huhun, että kavereiden luona voi oikeasti kyläillä. Hän ei ole koskaan sitä tehnyt ja nyt tuo pieni haaveilee, että sitten kun tämä on ohi, mennään kaverille kylään.

Meriluodon perheessä on ihan sama nuorimmaisen kanssa. Se juttu, mistä hän eniten puhuu on, että sitten kun korona on ohi, hän kutsuu parhaat kaverit kylään.

Teksti Soili Hämäläinen, kuvat Talent Base ja Ponds

 

Mikä yritys?

  • Talent Base on IT:n ja liiketoiminnan rajapinnassa toimiva asiantuntijayritys, joka tekee globaaleja verkkopalveluhankkeita isoille suomalaisille Suomessa tai Ruotsissa kotipaikkaansa pitäville pörssiyrityksille.
  • Asiakkaita on tällä hetkellä noin viideltätoista eri toimialalta. Tavoitteena on tehdä digitalisaatiohankkeista helposti ymmärrettäviä, hallittavia ja tuloksellisia.
  • Yhtiö työllistää viisikymmentäneljä asiantuntijaa.